26.10.2010

Voi näitä rasvoja

Olen juuri tekemässä lähtöä kokkikouluun tekemään ravitsemuksen perusteiden tenttiä. Tenttiin valmistautuessa tuli taas mietittyä omaa suhdetta esimerkiksi kansallisiin ravitsemussuosituksiin. Tässä siis ihan pelkkää höpinää aiheesta minä ja rasvat:

Eilen MOT esitti taas hieman erilaista näkemystä rasvaan liittyvään keskusteluun. Pohdintaa aiheesta löytyy esimerkiksi Pro-nutritionist -blogista useassakin kirjoituksessa, Veteraaniurheilijalta, Aamiainen ruohikolla -blogista, ja Sannan sopasta.. Erittäin vilkasta keskustelua löytyy myös esimerkiksi  karppaajien keskustelupalstalta.

Minusta on hyvä että näitä aiheita käsitellään ja kyseenalaistetaan. (Erilaiset salaliittoteoriatkin ovat jopa hauskoja ja virkistäviä omalla kammottavalla tavallaan.) On kuitenkin aika väsyttävää seurata vihamielisiäkin kannanottoja aiheista ja tuntuisi vähän typerältä ottaa esim. yksittäisen tv-ohjelman perusteella äärikantoja suuntaan tai toiseen. Oma kantani on kliseisesti luottaa maalaisjärkeen, pysyä kultaisen keskitien kasvirasvareunassa ja yrittää pitää kohtuus kaikessa. 

kuvastahan puuttuvat luontaiset lähteet kuten pähkinät ja siemenet, avokado, kalat, lihat, juustot jne

Näkemykseni terveellisistä/epäterveellisistä rasvoista perustuu yhdellä tärkeällä koehenkilöllä tehtyyn testiin: oma kokonaiskolesteroliarvoni lähes kymmenen vuoden kasvissyönnin jälkeen oli 4,5 josta paha LDL vain 1,8. Tuolloin ruokavalioon kuului monipuolisen kasvisruuan lisäksi munia, vähän kalaa (ja kalaöljyä purkista), reilusti vähärasvaisia maitotuotteita, rasvana margariineja & kasviöljyvalmisteita & kasviöljyjä, kermana kasvirasvavalmisteita kuten soijakermaa. Kaiken kaikkiaan ruuat olivat suhteellisen vähärasvaisia- leivän päällekään en tykännyt laittaa juuston lisäksi minkäänlaista lisärasvaa ja opiskelijabudjetilla juustojen syöntikin oli aika maltillista. Suunnilleen vuoden päästä kolesteroliarvojen mittauksesta otin ruokavaliooni mukaan myös reilusti kalkkunaa ja kanaa, oikeaa voita ja kermaa (ja sitä margariinia leivän päälle) sekä jonkin verran punaista lihaa. Ja arvatkaas mitä- vuoden tämmöistä sekaruokavaliota noudatettuani kolesteroliarvot olivat pompsahtaneet: 5,6 josta paha LDL 3,6! (Mainittakoon että kumpikin ruokavalio on ollut suhteellisen vähähiilihydraattista mitä tulee puhdistettuihin sokereihin, valkoisiin jauhoihin, perunaan, pastaan ja riisiin jne)

Nykyään pyrin suosimaan tyydyttymättömiä kasvirasvoja käyttäen voita ja kermaa tiettyihin herkkuihin (leivontaan, juhlaruokiin). Useimmat maitovalmisteet valitsen vähärasvaisina mutta esim. juustojen rasvapitoisuuksia en edes lue. Paistinrasvana käytän rypsiöljyä tai juoksevia kasvirasvavalmisteita ja leivän päällä kasvimargariinia tai kasviöljyä. Arkiruokaan lorotetaan soijakermaa, juhlaruokaan kuohukermaa. Olen järkeillyt että se rasvan kokonaismäärä ei ole niin merkittävä kuin se rasvan lähde. Jos aamiaiseksi on pekonia ja munia, lotraan sitten seuraavaan ruokaan reippaasti hyvää kasviöljyä pitämään balanssin kunnossa. Yritän muistaa käydä mittuuttamassa kolesteroliarvoja taas suunnilleen vuoden päästä ja katsoa mihin suuntaan ne ovat nykyruokavaliolla menossa. Eihän sitäkään tiedä minkälaisia kolesteroliarvoja sitä edes vuoden päästä optimaalisiksi suositellaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...