15.11.2010

Hirvenlihapullat, olutkastike ja appelsiiniset uunijuurekset

Ostin taannoin lähikaupan hienosti palvelevasta palvelutiskistä hirven jauhelihaa pakkaseen. Nyt sain vihdoin aikaiseksi kokeilla miten hirviää mahtaakaan lihapullista hirven jauhelihaan tehtynä tulla. Käväisin kaupassa täydentämässä maustehyllyäni katajanmarjoilla ja ehdin jälleen saada hyviä vinkkejä erinomaisella oluthyllyllä. Hirven seuraksi tarttui suosituksesta mukaan Laitilan Harald. Haraldin aiempi maistelu ei varsinaisesti vakuuttanut - lager oli makuuni turhan vetinen ja hunajaisuudeltaan jopa vähän esanssinenkin. Ajattelin kuitenkin maustaa hirvipullat hunajalla ja valkosipulilla, jolloin ko. olut saattaisikin yllättää positiivisesti. (Antakaamme kaikelle aina se toinenkin mahdollisuus!)

voimakkaita makuja riistalle

Hunajan, oluen ja valkosipulin lisäksi halusin pulliini katajanmarjoja ja rosmariinia. Valmiiden pullien seuraksi tein myös kastikkeen käyttäen samaista olutta sekä valmista riistafondia (Eläköön liemivalmisteet pikkukotien keittiöiden pelastajana! Sitten kun meillä on se valtava omakotitalo valtavilla kylmätiloilla, keitän kyllä kaikki liemeni itse..). Lisäkkeeksi valmistuivat appelsiinilla maustetut uunijuurekset (kiitos äidille vinkistä!) niistä juureksista mitä jääkaappiin oli erinäisistä kokkailuista jäänyt: kaskinauriita, palanen lanttua, pätkä palsternakkaa sekä muutama porkkana.

voimakkaille katajanmarjoille lempeää hunajaa kahdessa muodossa

Hirvenlihapullat

500g hirven jauhelihaa
0,75dl smetanaa
0,75dl olutta
0,5dl ruiskorppujauhoja
1 kananmuna
10 katajanmarjaa
3 valkopippuria
6 mustapippuria
0,5tl kuivattua rosmariinia
0,5tl kuivattua timjamia
1tl juoksevaa hunajaa
n. 1tl suolaa
1 (banaani)salottisipuli
1 yksikyntinen valkosipuli

maultaan ei ollenkaan hirveää!

Turvota korppujauhot smetanassa ja oluessa, lisää huhmareessa hienonnetut mausteet, muna, puristettu valkosipuli sekä hienoksi hakattu sipuli. Sekoita lopuksi massa jauhelihaan ja muotoile pyöryköiksi. Paista 200-225 asteisessa uunissa pyöryköiden koosta riippuen 10-20 minuuttia.

lisää hunajaa ja appelsiinin raikkautta

Appelsiiniset uunijuurekset

porkkanoita
nauriita
palsternakkaa
lanttua (juureksia yhteensä 600g)
appelsiini
0,5 rkl rypsiöljyä
0,5 rkl hunajaa

Pilko juurekset. Sekoita öljyyn hunaja, appelsiinin kuori hienona raaseteena, sekä siitä puristettu mehu. Pyöräytä juurekset mausteöljyssä ja paista uunissa 200-225 asteessa kunnes kypsiä (laita uuniin n. 20min ennen lihapullia niin valmistuvat suunnilleen samaan aikaan..)

(ja alkuruuaksi ehkä kannattaa tarjota jotain vihreääkin)

Hunajainen olutkastike hirvelle

1rkl voita
reilu 1rkl vehnäjauhoja
2tl tomaattipyreetä
1 pieni salottisipuli
2dl kylmää vettä
1dl Laitilan Harald- olutta
1tl hunajaa
1 rkl riistafondia
2tl soijakastiketta
mustapippuria myllystä
2 rkl smetanaa

vispilä. kastikkeen keittäjän tärkein työväline.

Kypsyttele hienoksi hakattu sipuli ja tomaattipyree voissa. Lisää vehnäjauhot ja ruskista kevyesti. Lisää koko ajan vispaten kylmä vesi ja olut. Vispaa hetkinen ja lisää mukaan fondi, soija sekä hunaja. Keittele kymmenisen minuuttia, lisää smetana ja keittele vielä viisi minuuttia. Tarkista maku ja lisää mustapippuria sekä tarvittaessa suolaa. 

hunajaista ruoanlaitto-olutta

Täytyy sanoa että kyllä Haraldin hunajaisuus hirvipullataikinaan soveltui. Paremmin olut kuitenkin maistui hunajalla ja appelsiinilla maustettujen juuresten kanssa! Nauris esimerkiksi on sen verran dominoiva, että sen kanssa nautittuna olut maistui oikeasti ihan hunajaiselle, eikä ollenkaan niin vetiselle kuin sellaisenaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...