19.5.2011

Juustoinen sake-herkkusienikeitto pekonilla

Tämä on jämäruokien aatelia. Grillaamatta jäänet herkkusienet ja pekoni päätyivät sopaksi, kun migreenin kurjia jälkitiloja poteva kokkaaja ei voinut ajatellakaan syövänsä mitään kovin kiinteää. Yllättäen maut osuivat sen verran hienosti  nappiin, että soppaa kehtaisi tarjoilla hienommaksikin alkukeitoksi. Avainasemassa keitossa on hyvä kasvisliemi- kannattaa siis pohtia käyttääkö liemiaineksina aromivahventeista liemikuutiota vai vaikkapa luomutuotettua kasvisliemijauhetta (alusta asti itse keitetty liemi olisi toki mainioin). Ja keitto toimii hyvin myös pekonittomana kun lihan tilalla käyttää aurinkokuivattuja tomaatteja.

runsasta, rehevää ja täyteläistä

Juustoinen sake-herkkusienikeitto
(neljälle alkukeitoksi tai kahdelle isoksi pääruoaksi)

1 suuri sipuli (150-200 g)
600 g herkkusieniä
0,5 dl rypsiöljyä
5 dl hyvää, ei kovin suolaista kasvislientä (esim. 5 dl vettä ja 2rkl liemijauhetta)
1 rkl soijakastiketta
1 tl kuivattua timjamia
250 g voimakasta sulatejuustoa (esim. 1 paketti mustaa koskenlaskijaa)
1 rkl hunajaa
0,5 dl sakea (japanilaista riisiviiniä) tai kuivaa sherryä
mustapippuria myllystä
maissitärkkelystä tai vehnäjauhoja tai kananmunan keltuainen suurustamiseen

grillisesonkiaikaan herkkusieniä saa suht. edullisesti

 tarjoiluun:
140 g pekonia (tai aurinkokuivattuja tomaatteja)
0,75 dl auringonkukan siemeniä

Hienonna sipuli ja herkkusienet. (Jätä yksi kauniisti viipaloitu herkkusieni koristeluun) Paahda kuivalla paistinpannulla auringonkukan siemenet kauniin vaalean ruskeiksi. Siirrä syrjään odottelemaan. Paista sitten pannulla pekonit oikein rapeiksi. Pekonien kanssa pannulla paistuvat myös koristeeksi tarkoitetut herkkusieniviipaleet. Hienonna rapea pekoni murusiksi ja jätä sekin odottelemaan. 

rapsakoiksi paahdetut siemenet käyvät myös aamiaisjogurttiin

Kuullota sipulia hetki kattilan pohjalla rypsiöljyssä ja lisää sekaan herkkusienet. Kypsennä kymmenisen minuuttia tai kunnes sienten neste on haihtunut. Lisää kattilaan kasvisliemi, soijakastike ja timjami. Kiehauta. Kun neste kiehuu, pilko sekaan sulatejuusto. Kun juusto on kokonaan sulanut, lisää keittoon myös hunaja, sherry ja hieman mustapippuria. Tässä vaiheessa voit halutessasi suurustaa keiton - ripottelin jonkun verran maissitärkkelystä sopan sekaan, mittoja en älynnyt ottaa ylös. (Kananmunan keltuaisella suurustaminen onnistuu vispaamalla keltuainen esim. tuon sherryn sekaan ja valuttamalla seos ohuena nauhana keittokattilaan- keittoa pitää sekoittaa koko ajan.) Jaa keitto annoskulhoihin, ripottele keiton pinnalle auringonkukan siemenet ja pekonimurut ja koristele paistetuilla herkkusieniviipaleilla. 

arkisopankin voi stailata gourmeeksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...