8.7.2011

Raparperi-palapaisti

Tämä on ihan susiruma ruoka kuvattavaksi, mutta kaikessa häiriintyneisyydessään sen verran vekkuli tapaus, että jaan sen silti. Pyysin nimittäin puolisoa tuomaan ruokakaupasta "jotain kauden tuotteita". Sain naudan palapaistia. Jep. Tulkitsin tästä että kausituote-kokeiluni saisivat ehkä jo riittää.. Pah. Jääkaapista löytyi kuin löytyikin vielä muutama raparperin varsi, joten ihan kiusallaankin päätin kokeilla yhdistää raparperit naudan lihan kanssa. (Sinällään taas suhteellisen älytön yritys kun huomioidaan, ettei meistä kumpikaan erityisemmin fanita tuota kirpsakkaa kasvia..) Lopputulos oli kuitenkin hämmentävän hyvää! Liha oli ihanan mureaa ja maistui niin kesältä kuin naudan liha nyt vaan voi maistua! Hilloutuneet raparperisattumat maistuivat omaan suuhuni oikein makoisilta, puolison kommentti oli aikalailla: "no se LIHA oli ihan hyvää"..

vaihtelua raparperipiiraille..

Raparperi-palapaisti
(kahdelle)

tilkka rypsiöljyä
400 g naudan palapaistia

1 rkl rypsiöljyä
100 g sipulia
100 g raparperia
2 valkosipulin kynttä
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl ruokosokeria
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2-5 dl lihalientä

sipuli voi olla isompinakin lohkoina

Ruskista ensin naudan palapaisti (ota lihat huoneen lämpöön ainakin puoli tuntia ennen paistamista) rypsiöljytilkassa kauttaaltaan. Nosta lihat uunivuokaan. Freesaa sitten rypsiöljyssä viipaloitu sipuli, lisää pilkottu raparperi ja viipaloidut valkosipulit. Kypsennä pari minuuttia ja lisää sitten pannulle punaviinietikka ja ruokosokeri. Kypsennä miedolla lämmöllä kunnes raparperi alkaa hieman hilloontua. Kippaa sitten sipuli-raparperiseos lihojen päälle uunivuokaan, ja kaada perään suolalla ja mustapippurilla maustettu lihaliemi. (Käytin lähes puoli litraa lihalientä, vähempikin riittää ellei halua syödä lihoja pitkässä liemessä keiton tyylisesti.) Nosta uunivuoka 150 asteiseen uuniin kolmeksi tunniksi (laita loppuvaiheilla kansi päälle mikäli lihat uhkaavat kuivua).

1 kommentti:

  1. Päädyin tänne miettiessäni, voisiko raparperista ja hirvestä tehdä jotain. Jännä...

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...