9.8.2011

Tyrni-sinisimpukat

Simpukat ovat älyttömän hauskaa seurusteluruokaa. Toki siksi, etteivät ne ole aivan jokapäiväisiä ruokapöydän antimia, mutta myös siksi, että niiden syöminen on viihdyttävää näpertelyä. Ekstrakivaa on myös se, ettei hellan ääressä tarvitse olla kuin hetkisen, joten kokkikin ehtii keskittymään seurusteluun. Annosmäärää säätelemällä simpukat passaavat joko alkuruoaksi, taikka sitten ihan vallan pääruoaksi. Kilosta simpukoita syö ähkyn kaksi ruokailijaa, neljällekin määrä riittää pääruoaksi jos jotain muutakin on illan mittaan tarjolla. Simpukoiden liemi on sen verran herkkua, että itse valitsen simpukoiden kaveriksi vain ja ainoastaan reilun määrän valkoista leipää liemeen kastettavaksi. Toinen vaihtoehto on lusikoida liemi keittolautaselta parempiin suihin ilman leipäkuljetinta.

kaunista, eksoottista, helppoa, herkullista

Simpukoita voi kypsennellä jos jonkinlaisessa liemessä (olut! toimii!), tällä kertaa pataan päätyi kokeellisessa mökkikeittiössä puolikuivan chardonnayn jämät sekä väkevää tyrni-viiniä. Tyrni antoi liemelle juuri sopivasti lisää luonnetta, dominoimatta makua kuitenkaan liikaa. Yllättävän upea yhdistelmä!

Tyrni-sinisimpukat

1 kg eläviä sinisimpukoita
50 g voita
1 iso sipuli hienonnettuna
4 pientä valkosipulin kynttä hienonnettuna
3 dl valkoviiniä
1,5 dl väkevää tyrniviiniä
mustapippuria, valkopippuria, suolaa
tuoretta persiljaa

tyrskyisten kivikkoisten merenrantojen herkkuja

Aloita tarkistamalla simpukoitten eläväisyys: jos simpukan kuori on auki tai raollaan, eikä sulkeudu itsestään pikkuisen kuorta koputtelemalla, simpukka on kuollutta kamaa ja heitettävä pois. Kun jäljellä on enää varmasti eläviä simpukoita (eli ne kuoret tiiviisti kiinni), ne huuhdotaan oikein huolellisesti. (Kynsiharja tai juuresharja on hyvä apuväline, juokseva vesi kätevin.) Jos kuorten välistä pilkottaa "partaa", se poistetaan veitsen avulla. (Kannattaa muuten jo kaupassa tsiigailla simpukoiden olotilaa, mielellään pyytää kalakauppiasta avaamaan verkkopussi ja tarkistamaan tuoreus. Itse en tätä ymmärtänyt tehdä, joten vasta mökillä jouduin harmikseni toteamaan melkein kolmasosan simpukoista olevan jo kuoleman kielissä.)

aivan kuin uniikkeja koruja huuhtoisi

Simpukat on helpoin valmistaa suuressa kannellisessa kattilassa. Aloita kuullottamalla hienonnettua sipulia voissa kattilan pohjalla hetkinen. Lisää sitten kattilaan valkosipulit, valkoviini, tyrniviini sekä kunnon rouhaisut mustapippuria, valkopippuria ja suolaa. Anna liemen kiehahtaa kunnolla ja heittele sitten kattilaan simpukat. Laita kattilan kansi kiinni ja kypsennä simpukoita viisi minuuttia. Pidä liesi koko ajan kunnolla kuumana ja ravistele kattilaa silloin tällöin jotta simpukat kypsyvät tasaisesti. Älä missään nimessä kypsennä simpukoita kauempaa, silloin tulos on kammottavan sitkeä!

(härskimmän mielikuvituksen omaavalle simpukoista tuli mieleen jotain vähemmän merellistä)

Simpukoiden kuoret avautuvat kypsyessään. (Ne joiden kuoret ovat jääneet kiinni, ovat sen verran epäilyttäviä ettei niitä missään nimessä pidä syödä!) Sekoita kypsyneiden simpukoiden sekaan reilusti tuoretta, silputtua persiljaa, ja syö herkut parempiin suihin välittömästi. Näppärintä simpukat on tarjota keittolautasilta, syöminen onnistuu lusikalla/ sormin/ simpukankuorta lusikkana käyttäen. Muista varata pöytään myös astia tyhjille simpukankuorille ja reippaasti käsipyyhkeitä. (Ja juomaksi simpukoiden kanssa sopii muuten erinomaisesti witbier.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...