5.9.2011

Hedelmäinen sieni-maksapannu

Olen epäonnistunut. Olen nimittäin aina pitänyt itseäni varsin kaikkiruokaisena tapauksena, enkä ole koskaan osannut nyrpistellä yhdellekään ruoalle tai ruoka-aineelle. Pyrin aina ennakkoluulottomasti maistamaan ihan kaikkea mitä eteeni tuodaan, enkä ole koskaan pystynyt ymmärtämään ihmisiä jotka eivät suostu syömään jotakin tiettyä ruoka-ainetta. Paitsi nyt. Olen kohdannut voittajani. Useasta maistelukerrasta huolimatta, raaka-aine jota en kertakaikkiaan kykene tyhjentämään lautaseltani on maksa. Maksalaatikossa naudan jauhettu maksa kyllä maistuu, mutta sellaisenaan paistettuna- ei. Olen yrittänyt valmistaa maksaa ruoaksi itse, sekä tilannut jauhemaksapihvejä, paistettua poron maksaa, ja paria muuta maksaruokaa eteeni ravintoloissa, mutta joka ikinen kerta, kokista huolimatta, lautanen on jäänyt eteeni lähes koskemattomaksi. Kykenen nielemään maksaa enintään pari palasta, jonka jälkeen tulee stoppi. Mikä minussa on vikana?!

ei vaan uppoa

Tällä kertaa yritin opetella maksan makuun luupavan kuuloisella, Ruokatiedon resepteistä löytyneellä "herkuttelijan maksapannulla". Ruoka oli oikeasti todella hyvää, paitsi ne maksapalat. Huolimatta siitä, että maksa jäi sopivan roseeksi eikä ollut siis ylikypsennettyä eikä sitkeää, maku oli juurikin sitä itseään, maksaa. Olisiko kellään antaa vinkkejä siitä, miten oppisin tykkäämään maksasta? Pitäisikö naudan maksaa liotella ennen kypsennystä maidossa? Olisiko helpompi oppia maksan makuun jonkkun muun elukan kuin naudan maksalla? Pitääkö naudan maksan jäädä hieman roseeksi? Vai pitäisikö se kuitenkin kypsentää ihan läpikypsäksi? Apua!!!

 Herkuttelijan maksapannu
(lähde: Ruokatieto)
kahdelle

250 g naudan maksaa
voita
1 keltasipuli
100 g tuoreita herkkusieniä
2 valkosipulin kynttä
viinirypäleitä
basilikaa
suolaa
pippuria
valkoviiniä

ottaa pannuun

Laikkaa maksa pienehköiksi kuutioiksi. Kuori ja viipaloi sipuli ja valkosipuli. Puhdista ja viipaloi sienet, huuhdo ja kuivaa viinirypäleet. Paista sipulit kullankeltaiseksi miedolla lämmöllä rasvassa. Ota pois pannulta ja kuivaa pannu talouspaperilla. Paista sitten kuumemmassa pannussa maksakuutiot, kääntele jotta paistuvat joka puolelta. (Keittotaito.fi-sivuston mukaan "maksa ruskistuu sisältämänsä sokerin ansiosta helposti, eikä pannua siitä syystä pidä päästää kovin kuumaksi. Mureimman ja maukkaimman lopputuloksen saa jättämällä maksan sisältä punertavaksi.) Lisää herkkusienet ja lopuksi viinirypäleet, sipuli ja mausteet. Kippaa valmis ruoka tarjoiluastiaan, huuhdo pannu kunnon lorauksella valkoviiniä (anna viinin kiehahtaa) ja kaada se vielä valmiin ruoan päälle.

5 kommenttia:

  1. Kokeileppa hanhenmaksaa, hieman miedomman makuista. Muutenhan maksa on ihan huippu ruoka ja kyllä maksa pitää jättää hieman punertavaksi.

    VastaaPoista
  2. Jatketaan siis opettelua:) Ehkä vielä joku päivä koen ahaa-elämyksen, eivätpä esim. oliivitkaan ekalla maistamiskerralla lempiruokiin päässeet vaika nykyisin tykkäänkin niistä ihan hullun lailla!

    VastaaPoista
  3. Omasta kokemuksesta olen oppinut seuraavaa: Jos jokin maku ei miellytä useamman maistamisen jälkeen, se itse asiassa ei sovi omalle elimistölle. Olen innokas kokeilemaan kaikkea ja monet pitävät herkkujani outoina. Luovuin kokonaan kuitenkin sianlihasta, joka ei minua ollut ensimmäiseen 25v elämäni aikana ikinä miellyttänyt. Kunhan olin syönyt tarjottua ruokaa lapsuudenkodissa ja oppilaitoksissa. Pääsin eroon pahoista fyysisistä vaivoista. Kannattaa uskoa omaa elimistöään. Se mikä sopii yhdelle, ei aina sovi toiselle.

    VastaaPoista
  4. Tuo on varmasti osittain ihan totta- tosin ihan kaikkien ainesten suhteen en lähtisi allekirjoittamaan teoriaa. Tai ainakin itselleni esim. tofu maistui aluksi pahalta, mutta sittemmin makuun on oppinut ja elimistökin kiittää!

    VastaaPoista
  5. Mitä viinin tilalle?

    VastaaPoista

Ihastuttiko? Vihastuttiko? Jätäthän jäljen käynnistäsi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...